samu-erkki.org
Henkilökohtainen kotisivuni

Classic Motorshow 2011

08.05. 2011

Ensi vuonna on Helsingin WDC-vuosi eli World Design Capital vuosi, jolloin Helsinki on siis maailman designpääkaupunki. Meille on annettu koulun toimesta tehtäväksi tehdä Lahdesta esittelyvideo Maakuntaliitolle ko. vuoden kunniaksi. Omaksi osakseni siunaantui vanhojen autojen teema, joka sopi minulle mainiosti.Classic Motorshow 2011

Viikonloppuna oli vuosittainen Classic Motorshow Lahden messukeskuksella, johon pääsimme Laineen Riston järjestelyjen ansiosta näppärästi kuvaamaan. Saimme apurini kanssa näytteilleasettajien rannekkeet, joilla messuhalliin sai mennä jo tuntia ennen kuin yleisö ryntäsi sisään. Pääsimme mukavasti työn alkuun ja kuvaaminen oli helppoa, kun ei ollut ihmismassaa tiellä. Esillä oleva kalusto oli kuitenkin sen verran runsaslukuinen, että emme millään ehtineet kuvata kaikkea, ennen kuin ovet avattiin yleisölle. Joka tapauksessa saimme hyvän startin ja työ jatkui hyvin yleisöstä huolimatta. Lauantain saldo oli lähes 700 kuvaa ja videomateriaalia, joka odottaa vielä koneelle ajamista ja käsittelemistä.

Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille ja mukanaolijoille, oli hieno viikonloppu!

Jätä kommentti