Joutsen - blogin otsakekuva

Sivusto avattu

Sanonta kuuluu, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Nettisivujen kanssa on usein sama homma – on niin kiire tehdä muille sivuja, ettei ehdi omia juuri vilkaistakaan.

Nettisivujen suunnitteleminen itselle on myös usein luonteeltaan yhtä hankalaa, kuin "Minä-esitelmän" kirjoittaminen oli koulussa. Toiselle on helpompi suunnitella, kun näkee asiat ulkopuolisen silmin. Omien asioiden kanssa sitä on niin keskiössä, että perspektiivin hakeminen on joskus vaikeaa.

Edellä mainituista syistä johtuen, katsoin parhaaksi valita "valmiin" teeman ja tehdä sivut sen päälle. Sana valmiin on tuossa lainausmerkeissä, koska harvemmin valmiit teemat ovat valmiita. Niin oli nytkin. Vähän piti ensin korjata ja sitten muuttaa, jotta teeman sai toimivaksi ja omaa silmää miellyttäväksi. Paljon oli kuitenkin valmista, joten sain sivuston auki jo muutamassa päivässä. Aika kului lähinnä WordPressiin tutustuessa, teeman korjaamisessa ja suomentamisessa.

Valitsin julkaisujärjestelmäksi WordPressin, koska olemme ottaneet sen käyttöön myös töissä Concrete5:n rinnalle. Oma WordPress-taito oli vähän ruosteessa, joten myös harjoittelun nimessä halusin tutustua uudestaan WP-maailmaan.

Sekä WordPressin, että Lucio-teeman valinta tuntuu osuneen nappiin. Sivuja on mukava ylläpitää ja sivusto tuntuu ja näyttää mukavalta. Pää pursuaa jo ideoita sivuston sisällön ja jatkokehittämisen suhteen.

Kirjoita kommentti